Hyvinvointialueiden toinen kausi on alkanut reippaalla keskustelulla alueiden toiminnasta, eriytymisestä ja taloudellisesta ahdingosta. Sotepalvelut tiivistävät toimintaansa entistä enemmän korjaavaan toimintaan, hoitoon ja hoivaan, johon tarvitaan aina vaan lisää resursseja. Mitkään rahat eivät kuitenkaan riitä, jos emme ala todella panostamaan myös ennakoivaan ja ehkäisevään toimintaan. Meidän on siirrettävä painopistettä terveyden edistämiseen ja pahoinvoinnin estämiseen. Suuri osa näistä mahdollisuuksista on hyvinvointialueiden toimintakentän ulkopuolella. Siksi myös rahoitusjärjestelmää on uudistettava kannustamaan yhteistyötä kohti pitkäjänteistä paremminvoimisen vahvistumista. Valtion on uskallettava käyttää verotusta ja muita ohjauskeinojaan voimakkaammin joko keppinä tai porkkanana kansanterveyden edistämisessä ja sen myötä -talouden vakauttamisessa.

WHOn mukaan terveyspalvelujärjestelmä on vain yksi monista terveyden ja hyvinvoinnin määrittäjistä. Enemmän terveyttämme määrittää ympäristö, koulutus, työelämän olosuhteet sekä ihmissuhteet ja toisaalta työttömyys, tulot, sosiaaliturva, asuminen, ja palvelut ylipäätään. Näillä on vaikutuksia myös elintapavalintoihimme. Ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tulevaisuus on siis vain pienissä osin yksin hyvinvointialueiden ratkaistavissa.

Monet alueiden toimintaa ja taloutta sekä ihmisten arkea rasittavista ongelmista, haitoista ja sairauksista olisi ehkäistävissä. Monen elintapasairauden väheneminen näkyisi suoraan tai välillisesti aivoverenkiertohäiriöiden, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien, tyypin kaksi diabeteksen, tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä joidenkin hengityselinsairauksien ja syöpien ilmaantuvuuden laskuna, mikä tarkoittaisi yksilötasolla myös elämänlaadun paranemista. Näistä ongelmista ja sairauksista veronmaksajille aiheutuvat kustannukset ovat nykyisin vuosittain vähintään neljästä viiteen miljardia euroa.

Ehkäisevä toiminta nähdään liian usein vain yksilön ”valistamisena”, vaikka ennen kaikkea pitäisi luoda eri-ikäisille ja toimintakyvyltään erilaisille ihmisille otolliset olosuhteet terveyttä ja hyvinvointia edistäville valinnoille. Niinpä vaikkapa elintarvikealan yrityksillä onkin hyvin tärkeä ja monessa mielessä jopa julkista sektoria ja järjestöjä merkittävämpi rooli siinä, minkälaiseksi väestömme terveyden ja hyvinvoinnin tulevaisuus muodostuu. Makeisveron kaatuminen oli siis huono asia kokonaisuuden kannalta – vaikkakin uuden teollisen investoinnin näkökulmasta asia voi näyttää erilaiselta.  Tai miten kunnat kaavoittavat, satsataanko pyöräteihin, onko arjen aktiivisuus tai lihasvoimin tapahtuva liikkuminen kaikille helppoa ja turvallista. Kyse ei siis ole toisistaan irrallisten elintapaprojektien toteuttamisesta vaan pitkäjänteisestä, aidosti terveyttä edistävän ympäristön rakentamisesta.

Niinpä esimerkiksi kouluttautumista, harrastamista, asumista ja ympäristön suunnittelua koskevat päätökset olisi nähtävä ennen kaikkea myös terveys- ja hyvinvointilinjauksina. Kuntien rooli on merkittävä. Nyt uuden kauden alussa ehdotan, että teemme yhteisen aidon strategisen hämäläisen paremminvointiohjelman, jossa on vastuita sekä kunnille että myös Oma Hämeelle. Järkevästi toimivan hyvinvointialueen kannattaa kaikin keinoin edistää kuntien mahdollisuuksia huolehtia kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista, yhteistuumin.

Julkinen sektori voi myös edistää hyvinvointitavoitteita, esimerkiksi liikkumattomuuden, yksinäisyyden tai lihavuuden ehkäisyä, vaikutusten hankinnalla. Silloin hyvinvointialue, määrittelee haluamansa lopputuloksen, ei sen aikaansaamisen tapaa. Samalla julkinen sektori arvioi halutun lopputuleman aikaansaaman säästön tai muun taloudellisen hyödyn veronmaksajien näkökulmasta. Käytännön toiminta resursoidaan yksityisellä pääomalla, joka myös kantaa lopputuloksen aikaansaamiseen liittyvän taloudellisen riskin. Yksityinen pääoma on siis osa ratkaisua.

Otetaan siis rohkeasti uudet keinot käyttöön – kuten olemme Oma Hämeessä tehneet alusta asti. Parempaa hämäläistä hyvinvointia rakentamaan – yhdessä.

Kirjoitus julkaistu Hämeen Sanomissa 30.6.2025 

Hyvinvointialueiden toinen kausi on alkanut reippaalla keskustelulla alueiden toiminnasta, eriytymisestä ja taloudellisesta ahdingosta. Sotepalvelut tiivistävät toimintaansa entistä enemmän korjaavaan toimintaan, hoitoon ja hoivaan, johon tarvitaan aina vaan lisää resursseja. Mitkään rahat eivät kuitenkaan riitä, jos emme ala todella panostamaan myös ennakoivaan ja ehkäisevään toimintaan. Meidän on siirrettävä painopistettä terveyden edistämiseen ja pahoinvoinnin estämiseen. Suuri osa näistä mahdollisuuksista on hyvinvointialueiden toimintakentän ulkopuolella. Siksi myös rahoitusjärjestelmää on uudistettava kannustamaan yhteistyötä kohti pitkäjänteistä paremminvoimisen vahvistumista. Valtion on uskallettava käyttää verotusta ja muita ohjauskeinojaan voimakkaammin joko keppinä tai porkkanana kansanterveyden edistämisessä ja sen myötä -talouden vakauttamisessa.

WHOn mukaan terveyspalvelujärjestelmä on vain yksi monista terveyden ja hyvinvoinnin määrittäjistä. Enemmän terveyttämme määrittää ympäristö, koulutus, työelämän olosuhteet sekä ihmissuhteet ja toisaalta työttömyys, tulot, sosiaaliturva, asuminen, ja palvelut ylipäätään. Näillä on vaikutuksia myös elintapavalintoihimme. Ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tulevaisuus on siis vain pienissä osin yksin hyvinvointialueiden ratkaistavissa.

Monet alueiden toimintaa ja taloutta sekä ihmisten arkea rasittavista ongelmista, haitoista ja sairauksista olisi ehkäistävissä. Monen elintapasairauden väheneminen näkyisi suoraan tai välillisesti aivoverenkiertohäiriöiden, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien, tyypin kaksi diabeteksen, tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä joidenkin hengityselinsairauksien ja syöpien ilmaantuvuuden laskuna, mikä tarkoittaisi yksilötasolla myös elämänlaadun paranemista. Näistä ongelmista ja sairauksista veronmaksajille aiheutuvat kustannukset ovat nykyisin vuosittain vähintään neljästä viiteen miljardia euroa.

Ehkäisevä toiminta nähdään liian usein vain yksilön ”valistamisena”, vaikka ennen kaikkea pitäisi luoda eri-ikäisille ja toimintakyvyltään erilaisille ihmisille otolliset olosuhteet terveyttä ja hyvinvointia edistäville valinnoille. Niinpä vaikkapa elintarvikealan yrityksillä onkin hyvin tärkeä ja monessa mielessä jopa julkista sektoria ja järjestöjä merkittävämpi rooli siinä, minkälaiseksi väestömme terveyden ja hyvinvoinnin tulevaisuus muodostuu. Makeisveron kaatuminen oli siis huono asia kokonaisuuden kannalta – vaikkakin uuden teollisen investoinnin näkökulmasta asia voi näyttää erilaiselta.  Tai miten kunnat kaavoittavat, satsataanko pyöräteihin, onko arjen aktiivisuus tai lihasvoimin tapahtuva liikkuminen kaikille helppoa ja turvallista. Kyse ei siis ole toisistaan irrallisten elintapaprojektien toteuttamisesta vaan pitkäjänteisestä, aidosti terveyttä edistävän ympäristön rakentamisesta.

Niinpä esimerkiksi kouluttautumista, harrastamista, asumista ja ympäristön suunnittelua koskevat päätökset olisi nähtävä ennen kaikkea myös terveys- ja hyvinvointilinjauksina. Kuntien rooli on merkittävä. Nyt uuden kauden alussa ehdotan, että teemme yhteisen aidon strategisen hämäläisen paremminvointiohjelman, jossa on vastuita sekä kunnille että myös Oma Hämeelle. Järkevästi toimivan hyvinvointialueen kannattaa kaikin keinoin edistää kuntien mahdollisuuksia huolehtia kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista, yhteistuumin.

Julkinen sektori voi myös edistää hyvinvointitavoitteita, esimerkiksi liikkumattomuuden, yksinäisyyden tai lihavuuden ehkäisyä, vaikutusten hankinnalla. Silloin hyvinvointialue, määrittelee haluamansa lopputuloksen, ei sen aikaansaamisen tapaa. Samalla julkinen sektori arvioi halutun lopputuleman aikaansaaman säästön tai muun taloudellisen hyödyn veronmaksajien näkökulmasta. Käytännön toiminta resursoidaan yksityisellä pääomalla, joka myös kantaa lopputuloksen aikaansaamiseen liittyvän taloudellisen riskin. Yksityinen pääoma on siis osa ratkaisua.

Otetaan siis rohkeasti uudet keinot käyttöön – kuten olemme Oma Hämeessä tehneet alusta asti. Parempaa hämäläistä hyvinvointia rakentamaan – yhdessä.

Kirjoitus julkaistu Hämeen Sanomissa 30.6.2025 

Hyvinvointialueiden toinen kausi on alkanut reippaalla keskustelulla alueiden toiminnasta, eriytymisestä ja taloudellisesta ahdingosta. Sotepalvelut tiivistävät toimintaansa entistä enemmän korjaavaan toimintaan, hoitoon ja hoivaan, johon tarvitaan aina vaan lisää resursseja. Mitkään rahat eivät kuitenkaan riitä, jos emme ala todella panostamaan myös ennakoivaan ja ehkäisevään toimintaan. Meidän on siirrettävä painopistettä terveyden edistämiseen ja pahoinvoinnin estämiseen. Suuri osa näistä mahdollisuuksista on hyvinvointialueiden toimintakentän ulkopuolella. Siksi myös rahoitusjärjestelmää on uudistettava kannustamaan yhteistyötä kohti pitkäjänteistä paremminvoimisen vahvistumista. Valtion on uskallettava käyttää verotusta ja muita ohjauskeinojaan voimakkaammin joko keppinä tai porkkanana kansanterveyden edistämisessä ja sen myötä -talouden vakauttamisessa.

WHOn mukaan terveyspalvelujärjestelmä on vain yksi monista terveyden ja hyvinvoinnin määrittäjistä. Enemmän terveyttämme määrittää ympäristö, koulutus, työelämän olosuhteet sekä ihmissuhteet ja toisaalta työttömyys, tulot, sosiaaliturva, asuminen, ja palvelut ylipäätään. Näillä on vaikutuksia myös elintapavalintoihimme. Ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tulevaisuus on siis vain pienissä osin yksin hyvinvointialueiden ratkaistavissa.

Monet alueiden toimintaa ja taloutta sekä ihmisten arkea rasittavista ongelmista, haitoista ja sairauksista olisi ehkäistävissä. Monen elintapasairauden väheneminen näkyisi suoraan tai välillisesti aivoverenkiertohäiriöiden, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien, tyypin kaksi diabeteksen, tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä joidenkin hengityselinsairauksien ja syöpien ilmaantuvuuden laskuna, mikä tarkoittaisi yksilötasolla myös elämänlaadun paranemista. Näistä ongelmista ja sairauksista veronmaksajille aiheutuvat kustannukset ovat nykyisin vuosittain vähintään neljästä viiteen miljardia euroa.

Ehkäisevä toiminta nähdään liian usein vain yksilön ”valistamisena”, vaikka ennen kaikkea pitäisi luoda eri-ikäisille ja toimintakyvyltään erilaisille ihmisille otolliset olosuhteet terveyttä ja hyvinvointia edistäville valinnoille. Niinpä vaikkapa elintarvikealan yrityksillä onkin hyvin tärkeä ja monessa mielessä jopa julkista sektoria ja järjestöjä merkittävämpi rooli siinä, minkälaiseksi väestömme terveyden ja hyvinvoinnin tulevaisuus muodostuu. Makeisveron kaatuminen oli siis huono asia kokonaisuuden kannalta – vaikkakin uuden teollisen investoinnin näkökulmasta asia voi näyttää erilaiselta.  Tai miten kunnat kaavoittavat, satsataanko pyöräteihin, onko arjen aktiivisuus tai lihasvoimin tapahtuva liikkuminen kaikille helppoa ja turvallista. Kyse ei siis ole toisistaan irrallisten elintapaprojektien toteuttamisesta vaan pitkäjänteisestä, aidosti terveyttä edistävän ympäristön rakentamisesta.

Niinpä esimerkiksi kouluttautumista, harrastamista, asumista ja ympäristön suunnittelua koskevat päätökset olisi nähtävä ennen kaikkea myös terveys- ja hyvinvointilinjauksina. Kuntien rooli on merkittävä. Nyt uuden kauden alussa ehdotan, että teemme yhteisen aidon strategisen hämäläisen paremminvointiohjelman, jossa on vastuita sekä kunnille että myös Oma Hämeelle. Järkevästi toimivan hyvinvointialueen kannattaa kaikin keinoin edistää kuntien mahdollisuuksia huolehtia kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista, yhteistuumin.

Julkinen sektori voi myös edistää hyvinvointitavoitteita, esimerkiksi liikkumattomuuden, yksinäisyyden tai lihavuuden ehkäisyä, vaikutusten hankinnalla. Silloin hyvinvointialue, määrittelee haluamansa lopputuloksen, ei sen aikaansaamisen tapaa. Samalla julkinen sektori arvioi halutun lopputuleman aikaansaaman säästön tai muun taloudellisen hyödyn veronmaksajien näkökulmasta. Käytännön toiminta resursoidaan yksityisellä pääomalla, joka myös kantaa lopputuloksen aikaansaamiseen liittyvän taloudellisen riskin. Yksityinen pääoma on siis osa ratkaisua.

Otetaan siis rohkeasti uudet keinot käyttöön – kuten olemme Oma Hämeessä tehneet alusta asti. Parempaa hämäläistä hyvinvointia rakentamaan – yhdessä.

Kirjoitus julkaistu Hämeen Sanomissa 30.6.2025 

Hyvinvointialueiden toinen kausi on alkanut reippaalla keskustelulla alueiden toiminnasta, eriytymisestä ja taloudellisesta ahdingosta. Sotepalvelut tiivistävät toimintaansa entistä enemmän korjaavaan toimintaan, hoitoon ja hoivaan, johon tarvitaan aina vaan lisää resursseja. Mitkään rahat eivät kuitenkaan riitä, jos emme ala todella panostamaan myös ennakoivaan ja ehkäisevään toimintaan. Meidän on siirrettävä painopistettä terveyden edistämiseen ja pahoinvoinnin estämiseen. Suuri osa näistä mahdollisuuksista on hyvinvointialueiden toimintakentän ulkopuolella. Siksi myös rahoitusjärjestelmää on uudistettava kannustamaan yhteistyötä kohti pitkäjänteistä paremminvoimisen vahvistumista. Valtion on uskallettava käyttää verotusta ja muita ohjauskeinojaan voimakkaammin joko keppinä tai porkkanana kansanterveyden edistämisessä ja sen myötä -talouden vakauttamisessa.

WHOn mukaan terveyspalvelujärjestelmä on vain yksi monista terveyden ja hyvinvoinnin määrittäjistä. Enemmän terveyttämme määrittää ympäristö, koulutus, työelämän olosuhteet sekä ihmissuhteet ja toisaalta työttömyys, tulot, sosiaaliturva, asuminen, ja palvelut ylipäätään. Näillä on vaikutuksia myös elintapavalintoihimme. Ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin tulevaisuus on siis vain pienissä osin yksin hyvinvointialueiden ratkaistavissa.

Monet alueiden toimintaa ja taloutta sekä ihmisten arkea rasittavista ongelmista, haitoista ja sairauksista olisi ehkäistävissä. Monen elintapasairauden väheneminen näkyisi suoraan tai välillisesti aivoverenkiertohäiriöiden, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien, tyypin kaksi diabeteksen, tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä joidenkin hengityselinsairauksien ja syöpien ilmaantuvuuden laskuna, mikä tarkoittaisi yksilötasolla myös elämänlaadun paranemista. Näistä ongelmista ja sairauksista veronmaksajille aiheutuvat kustannukset ovat nykyisin vuosittain vähintään neljästä viiteen miljardia euroa.

Ehkäisevä toiminta nähdään liian usein vain yksilön ”valistamisena”, vaikka ennen kaikkea pitäisi luoda eri-ikäisille ja toimintakyvyltään erilaisille ihmisille otolliset olosuhteet terveyttä ja hyvinvointia edistäville valinnoille. Niinpä vaikkapa elintarvikealan yrityksillä onkin hyvin tärkeä ja monessa mielessä jopa julkista sektoria ja järjestöjä merkittävämpi rooli siinä, minkälaiseksi väestömme terveyden ja hyvinvoinnin tulevaisuus muodostuu. Makeisveron kaatuminen oli siis huono asia kokonaisuuden kannalta – vaikkakin uuden teollisen investoinnin näkökulmasta asia voi näyttää erilaiselta.  Tai miten kunnat kaavoittavat, satsataanko pyöräteihin, onko arjen aktiivisuus tai lihasvoimin tapahtuva liikkuminen kaikille helppoa ja turvallista. Kyse ei siis ole toisistaan irrallisten elintapaprojektien toteuttamisesta vaan pitkäjänteisestä, aidosti terveyttä edistävän ympäristön rakentamisesta.

Niinpä esimerkiksi kouluttautumista, harrastamista, asumista ja ympäristön suunnittelua koskevat päätökset olisi nähtävä ennen kaikkea myös terveys- ja hyvinvointilinjauksina. Kuntien rooli on merkittävä. Nyt uuden kauden alussa ehdotan, että teemme yhteisen aidon strategisen hämäläisen paremminvointiohjelman, jossa on vastuita sekä kunnille että myös Oma Hämeelle. Järkevästi toimivan hyvinvointialueen kannattaa kaikin keinoin edistää kuntien mahdollisuuksia huolehtia kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista, yhteistuumin.

Julkinen sektori voi myös edistää hyvinvointitavoitteita, esimerkiksi liikkumattomuuden, yksinäisyyden tai lihavuuden ehkäisyä, vaikutusten hankinnalla. Silloin hyvinvointialue, määrittelee haluamansa lopputuloksen, ei sen aikaansaamisen tapaa. Samalla julkinen sektori arvioi halutun lopputuleman aikaansaaman säästön tai muun taloudellisen hyödyn veronmaksajien näkökulmasta. Käytännön toiminta resursoidaan yksityisellä pääomalla, joka myös kantaa lopputuloksen aikaansaamiseen liittyvän taloudellisen riskin. Yksityinen pääoma on siis osa ratkaisua.

Otetaan siis rohkeasti uudet keinot käyttöön – kuten olemme Oma Hämeessä tehneet alusta asti. Parempaa hämäläistä hyvinvointia rakentamaan – yhdessä.

Kirjoitus julkaistu Hämeen Sanomissa 30.6.2025